Me olemme jo muutamia vuosia kasvattaneet perunaa täällä keskustassa, kotimme takapihalla vaihtelevalla menestyksellä. Perunasaalis on jäänyt pieneksi tai tosi pieneksi. Kaiken sen idättämisen, istuttamisen ja
Lue lisääMeillä riidellään harvoin. Ja se ei todellakaan johdu minusta, vaan ihan puhtaasti miehestäni. Minä olen se tulisempi ja kiihdyn nopeasti, hän sensijaan omistaa lehmän hermot,
Lue lisääTätä erikoista vaihetta elämässä on nyt kestänyt seitsemän viikkoa. Aika on toisaalta kulkenut todella nopeasti, mutta nyt parin viikon ajan on tuntunut siltä että draaman
Lue lisääTreffit keittiössä, minä ja hän. ❤️Tämä on siitä täydellinen treffi-illallinen, että tässä kaksi kokkia on parempi kuin yksi. Minä aloitan parmesan risoton teon, hän kaataa
Lue lisääHelppo tehdä nopeasti itse, säilyy jääkaapissa viikon verran. Tarvitset vain yhden huoneenlämpöisen kananmunan, reilun teelusikallisen Dijon sinappia, reilun tl sitruunamehua ja ripaus suolaa. Laita ne
Lue lisääKun on tottunut tekemään ruokaa laumalle, varsinkin mieslaumalle, oli aluksi vaikeaa muistaa , että tekee vain kahdelle. Pojat ovat niin saman ikäisiä, että muuttivat omilleen
Lue lisääMarenkeja on monia niinkuin on niiden rakastajia. Minä annan ääneni italialaiselle marengille (yllätys). Ranskalainen marenki on se yksinkertainen, jossa valkuaiset ja sokeri vaahdotetaan ja voilà.
Lue lisääJerusalem artichoke, sunchoke eli maa-artisokka, on ihastuttava mukula, jolla ei muuten ole mitään tekemistä sen vihreän artisokan kanssa vaan on itseasiassa auringonkukan sukua. Niin kauniita
Lue lisääMieheni ylitti Atlantin vuonna 2005 ja koska riuduin ikävästä tuon pitkän kuukauden aikana, päätin ostaa lennon Lissabonin kautta aurinkoiselle Hortalle häntä vastaanottamaan. Ihastuttava satama, onnellinen
Lue lisääTätä tomaattikastiketta tehdään jokaisessa italialaisessa keittiössä. Jokaisella mammalla ja nonnalla on siihen oma reseptinsä eikä italialaista ruokaa oikein synny ilman tätä. Tämä on simppeli kastike,
Lue lisää