Kasvikset, Peruna

Syötäisiinkö perunaa?


Me olemme jo muutamia vuosia kasvattaneet perunaa täällä keskustassa, kotimme takapihalla vaihtelevalla menestyksellä. Perunasaalis on jäänyt pieneksi tai tosi pieneksi. Kaiken sen idättämisen, istuttamisen ja multaamisen ohella minusta on ollut kuitenkin ihanaa ihailla kasvustoa ja vuosittain luottavaisesti ennustaa valtaisaa satoa. MIeheni laskujen mukaan meidän perunoiden litrahinta on kuitenkin sellaisella tasolla, että hänen mielestään niiden hinta-laatusuhde ei oikein kohtaa…
Niin tai näin, peruna on kuitenkin ihana.


Tänään tein (kaupasta ostetuista) perunapinoja.
Niiden valmistamiseen tarvitset mandoliinia tai todella hyvää veistä ja taitavaa veitsen käyttöä. Siivuta mandoliinilla hyvin pestyt perunat kuorineen hyvin, hyvin ohuiksi siivuiksi.

Laita perunasiivut kulhoon ja kaada päälle sulatettua voita, hienoa parmesanraastetta, valkosipulia puristettuna, tuoreita timjamin lehtiä, mustapippuria ja suolaa. Sekoita kaikki hyvin keskenään.


Tee sitten perunasiivuista perunapinoja voideltuun muffinsivuokaan. Tee pinoja niin että irrottelet perunasiivuja toisistaan ennenkuin pinoat niitä, jotta kaikkiin osuisi vähän voiseosta pintaan. Ripottele pinojen pinnalle vielä parmesanraastetta ja laita uuniin 220 asteeseen kunnes perunapinot ovat kypsiä ja saaneet kauniin ruskean värin.

Anna perunoiden levätä hetki ja nosta ne sitten tarjolle hellästi kahdella lusikalla.