Mieheni ylitti Atlantin vuonna 2005 ja koska riuduin ikävästä tuon pitkän kuukauden aikana, päätin ostaa lennon Lissabonin kautta aurinkoiselle Hortalle häntä vastaanottamaan. Ihastuttava satama, onnellinen vaimo kesämekossa, sylissään pari suurta pulloa kuohuvaa päivettyneelle purjehtijajoukolle onnistuneen legin kunniaksi… Universumilla oli toisenlaisia suunnitelmia. Aurinkoinen sää muuttui riehuvaksi myrskyksi sillä sekunnilla kun lentokoneen renkaat koskettivat Hortan maaperää ja lentoni oli viimeinen joka sinne pääsi laskeutumaan seuraavaan viikkoon. Parkkeerasin tavarani sataman Pousadaan ja sen sijaan, että olisin viettänyt lomapäivääni valasretkillä tai aurinkoisilla rannoilla, istuin seuraavat viisi päivää sateisen Hortan satamabaarissa odotellen, että miehistö antaisi edes pienen elonmerkin itsestään. Baariin lappasi mereltä kosteita merimiehiä toisensa perään, jotka vakuuttivat minulle, ettei sieltä enää kukaan hengissä saavu. Minä join punaviiniä, luin kirjaa ja odotin.

Niin ja nautin päivittäin yhden tällaisen. Pastel de Nata leivonnaisen.

Etsi käsiisi sieltä pakastimesta se joulutorttutaikina ja kauli sitä hieman ohuemmaksi ja ota taikinasta lasia muottina käyttäen pyöreitä pohjia ja vuoraa niillä muffinsipellin kolot ja pistele pohjia haarukalla.

Tarvitset täytteeseen:

• 2dl kermaa
• 1 dl maitoa
• 2 tl jauhoja
• 4 keltuaista
• 3/4 dl sokeria
• 1 sitruunan raastettu kuori
• 2 tl vanilijasokeria

Laita paksupohjaiseen kattilaan 2 dl kermaa, yksi desi maitoa, 2 tl jauhoja, 4 keltuaisia, 3/4 dl sokeria ja yhden sitruunan raastettu kuori. Anna kiehahtaa kokoajan sekoittaen. Kun seos sakenee, ota kattila pois liedeltä. Lisää seokseen 2 tl vanilija sokeria. Anna jäähtyä sitä aina välillä sekoittaen. Täytä taikinakupit seoksella. Paista 225 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes leivokset ovat saaneet kaunista väriä. Anna jäähtyä. Pinnalle voi ripotella tomusokeria ja kaneliakin.

Muuten…

Sen satamabaarin nimi oli Peter Café Sport, jonkinlainen purjehtijoiden mekka. Kun olin viidettä päivää lempeästi torjunut minulle pöydästään tuolia tarjonneet merimiehet, sain viimein soiton häneltä. Horta häämöttää horisontissa! Miehet olivat selvinneet myrskystä ehjin nahoin ja venekin oli saanut säilyttää mastonsa, toisin kuin muutama venekunta ennen heitä. Mearra Nieidan seitsemän hengen miehistö olisi pian perillä. Baarin keittiö oli sulkeutumassa siltä illalta, joten jouduin kaivamaan pyyntö sanastostani ne anovimmat, jotta kokki tekisi myrskyssä päiviä paastonneille miehille kunnon ruokaa. Onneksi olimme jo miltei ystävystyneet, eikä hän myöskään ollut ensimmäistä kertaa merimiehiä ruokkimassa. Kun baarin ovi aukesi ja sisään astui nuo seitsemän partaista ja läpimärkää seiloria, pitkä pöytä täyttyi vaahtovista, kylmistä olutkolpakoista ja pitkistä, tirisevistä lihavartaista. Hortalla oli kaikki jälleen hyvin.