Pastat

Ravioleja ja paahdettua paprikaa vodkalla

Italiassa aamut perheessä kuuluvat isoäideille. Niille nonnille, jotka heräävät aamuvarhaisella, asettelevat huivin hiustensa suojaksi, sitovat esiliinan eteensä ja valtaavat keittiön. He vaivaavat pastataikinat, pilkkovat vihannekset ja hauduttavat kastikkeet perheelleen lounaaksi kaikella sillä rakkaudella ja taidolla, jonka ovat oppineet jo pikkutyttöinä.

Siinä keittiössä, jota rakastin Nonnan virkaa piti Vincenzina, tuo uskomattoman pieni nainen Calabriasta. Hän saapui keittiöön usein aamuvarhaisella kädessään korillinen torilta ostettuja vihanneksia. Hän toivotti meille buongiornonsa jossain välissä vahvalla etelä-italialaisella murteella varustettua puhetulvaansa, joka alkoi hän tullessaan sisään ja jatkui hän sulkiessaan ulko-oven takanaan. En ymmärtänyt siitä yleensä yhtään mitään, mutta se ei haitannut sillä minusta oli ihanaa vain seurata hänen tekemisiään keittiössä.

Vincenzinan ehdottomiin taitoihin kuului äärimmäisen huolellinen vihannesten paloitteleminen, siivuttaminen ja kaikenlainen ennakkovalmistelu. Hän liikkui ruokapöydän ja lieden välillä ja kaikesta hänen käsissään syntyi hyvää. Hän siivutti ja paistoi munakoisot lisäkkeisiin tai paistoksiin, hän paahtoi ja kalttasi tomaatit ja paprikat kastikkeisiin, hän raastoi ja silppusi porkkanat, sipulit ja kesäkurpitsat ja jätti keittiön jäljiltään aina siistiksi.

Minä tein eilen Vincenzina mielessäni ihanaa pastakastiketta paprikoista. Paahtaen tottakai. Kastikkeesta tuli niin järjettömän hyvää, että olisin voinut yhtä hyvin syödä sen suoraan padasta. Onneksi kuitenkin maltoin. Siitä tuli nimittäin aivan täydellinen ja niin täyteläinen kastike ricotta täytettyihin ravioleihin.

Raviolit voit tehdä kunnon nonnan tapaan itse vaikkapa tällä Pastataikinan vaivausta ja pieni välipasta, Ravioli al burro e salvia reseptillä. Tai sitten näppäränä ostat ne kaupan tuorepastahyllyltä.

Paahdetut kuoritut paprikat ostat valmiina kaupan lasipurkissa, mutta ehdottomasti parhaat saat itse tekemällä vaikkapa näin Paahdetut, kuoritut paprikat ! Ja tällä reseptillä paahdat valkosipulin Täydellinen valkosipuli

Tarvitset tähän täyteläiseen pastaan:

  • Niitä ravioleja ruokailijamäärän mukaisesti
  • 3-4 kuorittu ja paahdettu paprika
  • yksi uunissa paahdettu valkosipuli (voit toki käyttää paahtamatontakin, mutta näin herkullisempi)
  • oliiviöljyä
  • chilirouhetta
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl (tai maun mukaan) sambal oelek – chilitahnaa
  • loraus vodkaa, minä käytin Finlandia vodkaa
  • loraus kuohukermaa
  • parmesanraastetta
  • burratajuustoa
  • mustapippuria
  • basilikaa

Laita hyvin suolattu vesi kiehumaan ravioleja varten. Niiden keittämiseen ei mene kuin pari minuuttia, joten kun kastike on valmis on melkein koko illallisesi valmiina!

Laita monitoimikoneeseen tai kulhoon (jossa voit käyttää sauvasekoitinta) paprikat. Purista joukkoon uunissa paahdetusta valkosipulista muutama kynsi sekä loraus oliiviöljyä ja rouhaisut mustapippuria. Pyöräytä kaikki sekaisin oikein pehmeäksi ja punaiseksi tahnaksi.

Ota paistinpannu ja kaada sinne loraus oliiviöljyä, useampi rouhaus chilirouhetta sekä 2-3 ruokalusikallista tomaattipyrettä. Lämmitä ja sekoittele ainekset sekaisin. Lisää pannulle loraus vodkaa (tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, mutta vodka tuo varsinkin tomaatin maun erinomaisesti esille). Anna kiehahtaa. Lisää paprikatahna ja teelusikallinen sambal oelek-tahnaa ja sekoittele huolellisesti. Raasta sekaan parmesanraastetta ja lorauta iso loraus kermaa joukkoon. Keittele hetki. Mausta mustapippurilla.

Heitä raviolit kiehuvaan veteen, anna niiden olla pari minuuttia ja nosta ne reikäkauhalla kastikkeeseen ja sekoita hellästi. Nosta annokset tarjoilulautasille, rouhi pinnalle vähän mustapippuria ja basilikasilppua. Lisäksi voit asetella pastanpäälle puolikkaan burratajuuston tuomaan lisäpehmeyttä annokseen.