Contorni, lisukkeet, Kasvikset

Rapsakka retiisicarpaccio, carpaccio di ravanelli

Jälleen kerran kaupan vihannestiskillä törmäsin pariin naatilliseen retiisinippuun, jotka lojuivat hyllyllä vähän nuukahtaneen ja luovuttaneen näköisinä. Kuin eivät kelpaisi kellekään eikä kukaan tykkäisi. Surullista, eikö? Ehkä retiisi on jostain syystä vähän aliarvostettu, vaikka parhaimmillaan niin rapsakka, makeankirpeä ja lumoavan kaunis! Onneksi löytämäni retiisit eivät vielä vetäneet kuitenkaan viimeisiään,joten toin ne kotiin ja laitoin naatteineen jääkylpyyn ja niin ne piristyivät täyteen voimaansa.

Parhaimmillaan retiisit ovat toki tuoreeltaan, ne viihtyvät jääkaapissa naatteineen korkeintaan viikon verran kunnes kyllästyvät oloonsa ja nahistuvat. Rapsakkuuden varmistamiseksi retiisit kannattaa paloitella vasta juuri ennen käyttöä ja silloinkin säilyttää siivut oikein kylmässä vesikylvyssä ennen tarjolle asettelemista.

Minä tein naistenlounaalle retiiseistä ihanan carpaccion. Sen lisäksi, että annos on kovin nätti, on se myös todella herkullinen!

Tarvitset tähän retiisicarpaccioon:

  • 2 dl kreikkalaista jogurttia
  • puolipurkillista levittyvää Chavroux chevre juustoa
  • 2 tl oliiviöljyä
  • sitruunankuorta ja puristus sitruunanmehua, ehkä hieman hunajaa.
  • mustapippuria ja suolaa
  • minttua sekä vaaleita, hieman paahdettuja sesaminsiemeniä

Siivuta pestyt retiisit oikein ohuiksi siivuiksi mandoliinilla ja laita ne uimaan jääkylmään vesikulhoon. Paahda sesaminsiemet kevyesti kuivalla paistinpannulla.

Sekoita kreikkalaiseen jogurttiin vuohenjuusto ja tee siitä tasainen tahna. Mausta se sitruunakuori raasteella ja puristuksella sitruunanmehua sekä teelusikallisella oliiviöljyä. Voit laittaa mukaan myös pienen lusikallisen hunajaa, jos haluat vähän lisää makeutta. Mausta mustapippurilla ja ripauksella suolaa.

Levitä tahna annoslautaselle kauniiksi pohjaksi. Asettele pinnalle valutetut retiisisiivut kauniisti. Ja ripsauttele päälle vielä hieman oikein laadukasta ja hyvää oliiviöljyä. Koristele pinta minttuhakkeluksella ja sesaminsiemenillä.

Toimii loistavasti muiden tarjoilujen lisäkkeenä ja vaikkapa maalaisleivän kanssa nautittuna.