Yksi italialaisen ruokakulttuurin parhaita puolia on ehdottomasti se, että itse kokkaaminen on yksinkertaista ja mutkatonta eikä se useinkaan vaadi monimutkaisia vaiheita, laitteita tai ainesosia. Itseasiassa usein huomaan, että mitä vähemmän aineksia, sen parempaa ruokaa siitä syntyy. Toki itse ainesten tulee aina olla ensiluokkaisia. Maukkaita ja moitteettomia ja niitä tulee käsitellä rakkaudella.

Italialaiset, jos ketkä, rakastavat omia ruokiaan ja raaka-aineitaan vilpittömästi. Jos kysyisin kadulla sattumalta vastaantulevilta, mikä on elämän tärkein asia, heistä varmasti lähes kaikki vastaisivat ruoka (e amore). Ja varsinkin italialaiset maailman upeimmat ruuat ja raaka-aineet. Sanonnan mukaan Italialaiset eivät syö elääkseen, vaan elävät syödäkseen.

Ostoksilla, vaikkapa vihanneskaupassa, sinun ei asiakkaana toivota itse koskevan aineksiin, vaan ne valitsee sinulle tarkoin ja huolella itse kauppias. Hän kysyy: kuinka voin auttaa teitä, rouva Murole? Mitä ruokaa aiotte tehdä? Capresen? Tänäänkö? Kuinka monelle? Ja sitten hän huolellisesti valitsee juuri sinun Caprese salaattiisi ne parhaimmat ja kauneimmat tomaatit. Hän vie ne hellästi tiskille, ottaa pahvisen alalautasen, asettelee tomaatit kauniisti siihen vierekkäin, käärii kaiken puhtaan valkoiseen paperiin ja lopuksi sulkee paketin rusetille käännettyllä nauhalla. Ja niin hän ojentaa sinulle kalleimman aarteensa, ne täydellisimmät tomaatit.

Jos jotain, niin tuota kaipaan suomen kauppoihin. Arvostusta asiakkaan ostamaa tuotetta kohtaan. Sitä, että ostamani ohueksi viipaloidut breasaolat tai parmankinkut aseteltaisiin kauniisti limittäin pahvilautaselle tai edes vankalle paperille, ja että kerrosten väliin aseteltaisiin ohut paperi estämään siivujen toisiinsa liimautumisen ja että sitä ei rullattaisi pieneksi tönköksi pötköksi vaan siivulevyn kokoiseksi ilmavaksi paketiksi. Valitettavan usein täällä suomessa kotiin tulee toinen toisiinsa tarttuneita siivuja, joista ei enää tee kaunista oikein millään. Ja siitä tälle, sydämeltään italialaiselle, tulee oikein, oikein paha mieli.

Näin kesällä yksi mielestäni herkullisimmista lounaista syntyy juuri bresaolasta. Se on muutaman kuukauden ajan kypsytettyä ja ilmakuivattua naudanlihaa ja sen tulee olla oikein, oikein ohueksi siivutettua. Sitä saa sellaisena ainakin kauppahalleista mutta myös Keskon valikoimiin se kuuluu leikkeleosastolla.

Bresaola alla parmigiana

tähän raikkaaseen lounaaseen tarvitset:

• Bresaola siivuja
• parmesan juustoa
• oikein ihanaa oliiviöljyä
• mustapippuria
• rucolaa
• sitruunaa
• pinjansiemeniä

Asettele ohuet bresaolasiivut laakealle vadille kauniisti ja vain vähän limittäin. Höylää parmesan juustosta vaikkapa perunankuorijalla ihan ohuita siivuja lihan päälle. Rouhi hieman mustapippuria joka puolelle ja valuta hyvää oliiviöljyä päälle. Nosta kasa rucola salaattia keskelle ja valuta sen päälle vielä vähän oliiviöljyä, purista hieman sitruunanmehua ja mustapippurirouhetta. Laita pinnalle lopuksi kuivalla kuumalla pannulla paahdettuja pinjansiemeniä. Ateriasi on valmis. Nauti heti hyvän maalaisleivän kanssa auringossa.

Tässä vielä toinen vinkki bresaolan käyttöön.

Breasolan kukat

Nämä mainiot coctailpalat maistuvat valkoviinin kanssa pieninä suupaloina. Niihin tarvitset:

• Ohuita bresaola siivuja
• Levitettävää vuohenjuustoa
• basilikaa
• mustapippuria
• oliiviöljyä

Laita bresaola siivut puulaudalle tai jollekin muulle alustalle. Laita jokaisen siivun keskelle teelusikallinen vuohenjuustoa, pientä basilikasilppua ja mustapippuria myllystä. Tee käsissäsi breasaolasta nyytti, jonka sisään tuon vuohenjuusto jää piiloon. Näitä usein kutsutaan ruusukkeiksi tai kukiksi. Asettele ne vadille tarjolle, ripottele vielä hieman oliiviöljyä päälle ja koristele basilikan lehdillä.