Kalat ja äyriäiset, Keitot ja padat

Bouillabaissea Saint-Jean-Cap-Ferratissa

Ottaen huomioon olemattoman osaamiseni purjehtijana, minulla on ollut vuosien varrella käsittämätön onni saada kutsu yllättävän monelle purjehdukselle, joihin olen aina vastannut myöntävästi. Gastiin minulle ei ole annettu oikeastaan mitään roolia, olen vain päässyt hengailemaan ja nauttimaan purjehduksesta, joka onkin aivan hengästyttävän ihanaa! Se hetki kun vene on pakattu ja köydet irroitetaan, on maaginen. Sanotaan, että purjehtiessa tärkeintä on matkanteko ei määränpää, ja niin se juuri on. Aika ja kiireet väistyvät, kun vain matkataan purjehtien. Minulle ihaninta on istua auringon lämmössä veneen kokassa, antaa meren kastella jalkoja ja tuulen sekoittaa hiuksia tai sitloodassa yövuorossa olevan seurana kuuntelemassa tarinoita tähdistä. Joo, onnekas olen ollut myös sen suhteen, että purjehdusreissut, joihin minut on kutsuttu, on pääsääntöisesti seilattu niillä aurinkoisemmilla vesillä, joissa taivas on kirkas ja meri turkoosi.

Liguriassa Genovasta itään päin kulkevaa rannikkoa kutsutaan Riviera di Levanteksi, Auringonnousun rannikoksi ja siitä länteen päin kulkevaa rannikkoa Riviera di Ponenteksi eli Auringonlaskun rannikoksi. Ja tämä koko rannikkohan on, kuten jo hyvin tiedätte, suurin rakkauteni ja se kaunein rannikko päällä maan. Sen sanottuani, täytyy kuitenkin todeta, että joskus ihan pieni syrjähyppy Ranskan puolelle voi tehdä ihmiselle oikein hyvää. Ja ainakin jos sen voi toteuttaa ihanasti purjehtien!

Vuosia, vuosia sitten kun sain olla ensimmäistä kertaa mukana purjehduksella Italian Rivieran kauniissa maisemissa, piipahdimme välillä myös Côte d’Azurilla eli Ranskan Rivieralla. Ohitimme reippaasti Nizzan ja Cannesin kaltaiset luksuskohteet ja suuntasimme pienempiin satamakyliin. Yksi ihastuttavin niistä on Saint-Jean-Cap-Ferrat. Sen venesatama on pieni ja vaatimaton verrattuna muihin Ranskan Rivieran vastaaviin, mutta sen ihanuus piileekin juuri siinä. Täällä lempeän leppoisessa satamapoukamassa vierailee maltillisen kokoisia, kauniita purjeveneitä perhekuntineen. He asettuvat aloilleen useammaksi päiväksi puhdistamaan veneen, pesemään vaatteet ja lapset sataman yleisissä pesutiloissa ja täyttämään ruokavarastot kylän kaupoissa. Iltaisin perheet vierailevat aperitiiveilla naapuri veneillä ja nauttivat illallisia joissain sataman ihastuttavista kalaravintoloista. Illat päättyvät usein lasilliseen viiniä veneen kannella ja aina jonkun seilorin kitaran soittoon tähtitaivaan alla. Näin teimme mekin.

Ja täällä Saint-Jean-Cap-Ferratin sataman pienessä kalaravintolassa nautin myös elämäni ensimmäisen Bouillabaissen, ranskalaisen kalakeiton ja menetin sille palan sydämestäni.

Bouillabaisse, ranskalainen kalakeitto

Bouillabaisse on yksi lempikeitoksistani. Teen sitä mielelläni niin suuren padallisen kuin mahdollista, jos vaikka jotain jäisi vielä seuraavan päivän lounaaksi. Teen sen ilman perunoita, ja siitä syntyy aina pienimuotoinen keskustelu perunoita rakastavan mieheni kanssa. Onneksi ne voi keittää hänelle erikseen jos keskustelu kasvaa sitä vaativalle tasolle. Minusta tämä keitto on vaan herkullisempi ilman perunoita.

Sipulia, porkkanaa, fenkolia ja juuriselleriä

Bouillabaisseen, 4 hengelle ( meidän perheelle minä vähintään tuplaan ainekset), tarvitset mielestäni siis:

  • 2 Sipulia
  • Muutama valkosipuli
  • 1 Fenkoli
  • 3 Porkkanaa
  • 4 tomaattia
  • Suurehko pala juuriselleriä
  • Yhteensä noin 600 gr erilaisia soppaan sopivia kalanfileitä, kuten lohta, turskaa, seitä, siikaa tai kuhaa
  • pussillinen sinisimpukoita
  • raakoja ravunpyrstöjä hyvä määrä
  • mausteeksi pikku pussi sahramia, suolaa, mustapippuria, Sambal Oelekia, ripaus sokeria
  • yrtteinä timjamia, persilijaa ja laakerinlehtiä
  • 2 rkl tomaattipyrettä, 3 rkl kalafondia, 3 dl valkoviiniä ja litra vettä

Valmistele ensin kasvikset ja kalat. Kuori sipulit, valkosipulin kynnet ja puhdista fenkoli sekä kuori juuriselleri ja porkkanat. Siivuta kasvikset ohuiksi siivuksi ja paloittele juuriselleri pieniksi paloiksi. Sido yrtit narulla kimpuksi. Leikkaa kalafileet suuhun sopiviksi paloiksi ja pese ja tarkista simpukat.

Pilko juurekset ja sipulit

Laita suureen kattilaan tai pataan oliiviöljyä sekä 2 runsasta ruokalusikallista tomaattipyrettä kuumenemaan ja kuullota sipuli ja valkosipuli niissä. Lisää fenkolisiivut, porkkanasiivut sekä juuriselleri palat. Lisää sahrami ja kuullottele niitä hetki.

Lisää noin 3 dl valkoviinia ja anna kiehahtaa. Silittele puulastalla pohjan maut mukaan keitokseen. Lisää yrttikimppu pataan. Kaada pataan litra vettä sekä 3 ruokalusikallista kalafondia. Lisää maun mukaan Sambal Oelekia (1-2 tl), mustapippuria ja suolaa, sekä ripaus sokeria. Anna keitoksen kiehua miedolla lämmöllä hetki. Lisää sitten kuutioidut tomaatit. Anna kiehua kunnes porkkanat ovat kypsiä.

Lisää sitten paloitellut kalat. Anna kypsyä. Lisää lopuksi ravunpyrstöt ja simpukat ja anna niiden kypsyä.

Koristele keitto lopuksi persilijasilpulla ja laita tarjolle.

Keiton seuraksi on ihanaa tarjoilla rapeakuorista maalaisleipää ja aiolia, jonka valmistat helposti itse tällä majoneesi reseptillä lisäämällä siihen vain muutaman puristetun valkosipulin mukaan. Lusikallinen aiolia keiton pinnalla on nimittäin ihana lisä tälle merelliselle aterialle. Bon appétit!

ps. mikäli teet tämän annoksen, laitathan instaan kuvan tägillä @lautasellinenrakkautta_murole niin näen ihanan annoksesi!