Contorni, lisukkeet, Kasvikset

Paahdetut, kuoritut paprikat

Tässä sitä ollaan jälleen paahtamisen äärellä. Nyt vuorossa punaiset paprikat. Paprikat jakavat mielipiteitä, joidenkin vatsat ei tunnu kestävän niitä varsinkaan raakoina. Minun mielestäni ne ovat vähän tylsiä raakoina, mutta uunissa paahtuneina ja kuorittuina ne saavat aivan uuden maun, jota rakastan. Ja ihaninta on, että näiden valmistaminen ei vie kuin muutamia minuutteja. Ja sitten ne ovatkin valmiita vaikka minkälaisiin ruokiin. Paprikat ovat aivan erinomaisia vaikkapa paahdetun maalaisleivän päällä. Tai käytä niitä kastikkeisiin, lisäkkeinä liharuuille tai vaikkapa salaateissa ja antipastolautasilla!

Paahdettuja, kuorittuja paprikoita voi toki aina ostaa oliiviöljyyn säilötyissä lasipurkeissa kaupoista. Mutta usko, että itsetehtyinä nämä ovat tuoreempia ja herkullisempia kuin mitkään säilykkeet. Ja kuten sanottu, niin nopeita valmistaa.

Aloita puhdistamalla paprikat. Halkaise ne puoliksi ja siisti niistä kannat ja siemenet pois.

Sitten sinulla onkin muutama vaihtoehto paprikoiden valmistamiseen. Voit paahtaa ne grillissä, jos satut olemaan sellaisen lähellä. Tai paahtaa niitä kokonaisina kaasulieden liekillä. Helpoiten ja nopeiten useamman paprikan paahtaa kuitenkin uunissa.

Asettele ne leivinpaperilla vuoratulle pellille ja laitan oikein kuumaan uuniin, 250 astetta, niin kauaksi aikaa, että paprikoiden nahka tummuu paikoitellen mustaksi.

Ota valmiiksi kulho ja kelmurulla. Kun paprikat ovat paahtuneet, nosta ne kulhoon ja peitä kulho nopeasti kelmulla. Kuumista paprikoista nouseva kuuma höyry irroittaa nahkaa paprikan pinnalta ja kun ne ovat saaneet näin levätä kulhossa 15 minuuttia ne ovat sopivan pehmeitä ja lämpöisiä sormin kuorittavaksi.

Näin sinulla on pehmeää ja herkullista kuoretonta paprikaa käytössäsi. Jos et aio heti niitä käyttää, niin lado ne lasipurkkiin ja kaada päälle oikein herkullista oliiviöljyä niin että pinta peittyy. Näin paprikat säilyvät jääkaapissasi ainakin viikon.

Minä tein näistä aivan j ä r j e t t ö m ä n hyvää pastakastiketta, johon ohje löytyy Ravioleja ja paahdettua paprikaa vodkalla!