Taidan olla paahtamisen suhteen addiktoitunut. Paahdan paahtamisesta päästyäni lähes kaikkea ja paahdan koska paahtaminen tekee lähes kaikesta maailman herkullisinta. Olen ostanut paahtamiseen tarkoitettuja uuniin sopivia peltejä lähes joka koossa ja hiplailen niitä aina kun kokkipuoteihin eksyn (=usein). Tarvisinko vielä tuota kokoa? Voisihan noitakin olla kaksi tai kenties kolme? Näitähän on eri värisiä! Tiedättekö onko paahtopeltiholisteille omaa tukiryhmää?

Tämän syksyn uusi suosikkinikasvikseni on tuo pikkuruinen kaalinkerä, ruusukaali, josta tulee aivan superherkullinen lisäke ruualle kuin ruualle kun sen vain, söprais, paahtaa. Keittämällä se mielestäni muuttuu liian vetiseksi enkä pidä sen tuoksusta kun se lilluu vedessä. Paahtamalla sen sijaan se saa itseensä ihanan makeahkon maun, syvän paahteisen tuoksun ja kauniin värin.

Viikonloppuna paahdoin ruusukaaleja pellillisen hatuttoman valkosipulin ja puolikkaan sitruunan kanssa. Leikkasin ensin ruusukaaleista kannan pois, puolitin ne ja poistin mahdolliset nuhjuiset päällimmäiset lehdet. Suurimmat voit lohkota vaikka neljäänkin osaan.

Laitoin ne yhdelle ihanista pelleistäni ja levitin niiden päälle hyvän määrän oliiviöljyä, mustapippuria ja suolaa. Sekoittelin niitä käsin ja asettelin ne lopuksi pannulle väljästi köllimään, jotta ne varmasti paahtuvat eivätkä rupea vahingossa höyrystymään.

Lisäsin pannulle yhden kokonaisen valkosipulin, josta olin leikannut hatun pois sekä yhden sitruunan puolikkaan leikkauspuoli alaspäin. Lorautin oliiviöljyä myös valkosipulin päälle.

Uuniin asteita 220 ja sinne paahtumaan kunnes ovat saaneet mieleisensä värin. Voit käännellä ruusukaaleja paahdon puolivälissä, jos haluat , mutta tärkeää on antaa niiden olla myös ihan rauhassa paikoillaan hyvän värin aikaansaamiseksi. Mieheni pitää hyvin tummista, minä ehkä hieman vaaleammista. Makuasioita.

Kun ruusukaalit ovat valmiit, laita ne tarjoilukulhoon, ja purista niiden joukkoon muutama valkosipulin kynsi siitä uunissa paahtuneesta valkosipulista sekä myös sen uunissa olleen sitruunan mehu. Tarkista suola ja pippuri.

Sitruunanmehu muuttuu muuten käsittämättömän lempeäksi ja makeaksi, kun paahdat sen uunissa. Siitä poistuu kaikki liika terävyys ja hapan kitkeryys. Sitruunanliha muuntuu ihanaksi hillokeeksi, jonka voit vain lusikoida suuhusi, jos et muuta käyttöä sille juuri silloin keksi. Täydellistä! Sitten vaan tarjolle vaikkapa – hehheh – paahdettujen perunoiden ja jonkun hyvän pihvin seuraksi.