Aamiaisella ja Brunssilla, Omeletit, pannarit ja räiskäleet

Klassinen kirsikka Clafoutis

Julia Child, oli yhdysvaltalainen kokki, joka tunnettiin siitä yhdestä niin ihanasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjastaan sekä siitä, että häntä esitti Julie & Julia elokuvassa upea Meryl Streep. Kirja on keittiöni klassikko, josta olen napannut ranskalaisia ideoita lautaselle siitä lähtien kun sen ensimmäisen oman keittiöni tuparilahjaksi sain.

Sivulta 550 löytyy Clafoutis resepti, joka on klassinen ranskalainen jälkiruoka, jossa marjat ladotaan uunivuokaan, päälle kaadetaan pannukakkutaikinaa ja vuoka laitetaan uuniin kypsymään. Julian tapaan idea on hieman vaikeammin ja organisoidummin esitetty, mutta siitä on yksinkertaisuudessaan kyse.

Tämä ihanuus on herkullisimmillaan viikonloppu aamuna kreikkalaisella maustamattomalla jogurtilla tarjoiltuna. Bonjour!

Tarvitset:

  • kirsikoita
  • 3 dl punaista täysmaitoa (tai miksaa kermaa kevyemmän maidon sekaan)
  • 1.5 dl vehnäjauhoja
  • 3/4 dl hienoa sokeria
  • 3 kananmunaa
  • hyppysellinen suolaa
  • vanilijauutetta tai vanilijasokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Irroita kivet kirsikoista. Voitele uuninkestävä vuoka voilla ja tiputtele kirsikat vuoan pohjalle.

Sekoita jauhot, sokeri, suola, vanilija ja maito sekaisin. Sekoita sekaan kananmuna kerrallaan. Kaada seos marjojen päälle ja ripottele pinnalle hieman sokeria ja ihan pieniä voihippuja.

Laita vuoka uuniin ja katso kuinka se kohoaa kauniin korkeaksi ja ruskeaksi. Ota uunista pois kun näyttää kypsälle, noin 20-30 minuuttia.

Siivilöi pinnalle hieman tomusokeria ja tarjoile ruokalusikallisella kreikkalaista jogurttia.