Pastat

Kantarellipasta

Pikkuruista korvaa muistuttava Orecchiette-pasta on syötävän suloinen ja erityisen hyvänmuotoinen täyteläiseen ja kermaiseen kastikkeeseen, sillä tämä pasta kauhaiseen sisäänsä kaikki itseään ympäröivät herkullisuudet. Minä upotin muutaman kourallisen korvia kantarellikastikkeeseen ja lopputulos oli taivaallinen. Aineksia tässä on vain muutama mutta niitä käytetään syntiset määrät.

Ihan ensiksi laitat pastaveden kiehumaan välimerellisen suolaiseksi.

Tällä välin puhdistat tietenkin kantarellit ja valitset niistä kauneimmat ja pienimmät yksilöt. Pilko myös ruohosipulia muutama ruokalusikallinen ihan pieneksi hakkelukseksi. Tiputtele orecchiettet pastaveteen kypsymään.

Ota sitten käyttöösi paistinpannu ja laita siihen reilu määrä voita. Paista kokonaiset kantarellit kauniin värisiksi ja lisää pannuun voita jos tilanne niin vaatii. Kun kantarellit ovat valmiit kaada pannulle niiden päälle kuohukermaa sillä tavalla sopivasti, että pannuun muodostuu riittävä määrä kermaista kastiketta.

Mausta kastike mustapippurilla. Ja sitten raastat hienoimmalla terällä niin paljon parmesania sekaan kun sielusi sietää.

Sekoita al dente orecchiettet kastikkeeseen ja ripottele pinnalle ruohosipulihakkelus. Ja kun saat annoksesi lautaselle lisää vielä parmesanraastetta ja mustapippuria.

Minun mielestäni voita ja parmesania ei tässä voi olla liikaa, mutta laita niin paljon kuin päiväsi milloinkin vaatii. Sillä tämä pasta, tämä pelastaa paskemmankin päivän sata varmasti.

Ja hei, tuo kuvassa näkyvä Ultimate Provence Rosé on täydellinen viini tälle pastalle. Toimii täydellisesti myös terassilla ihan sellaisenaankin nautittuna. Ja on pullokin poikkeuksellisen kaunis.

Ihanaa kesäviikkoa, nautiskelijat!

Tässä vielä muistiksi ainekset :

  • orecchiette pastaa
  • kantarelleja
  • kuohukermaa
  • ruohosipulia
  • parmesania
  • mustapippuria